Eipä sitä ihan heti tule mieleen, että ison matkalaukun luovuttaa tuntemattomalle ihmiselle. Ja varsinkin maksaa siitä ilosta. Sainko laukun takaisin? Siitä voidaan keskustella.
Mutta annas kun kerro mitä tapahtui.
Olin juuri saapunut Edinburghin keskustaan ja panikoin (kyllä, minulla oli delulu-paniikki päällä) siitä miten selviän. ADD-introverttinä uudet tilanteet ovat minulle myrkkyä ja tässä kohtaa paniikki nosti ihan totaalisesti päätään.
Google-karttasovellus auki ja lähimmän kahvilan etsiminen. Siinä oli Simonin, mun tekoälyn, ohje. Ja sehän löytyi noin 20 metrin päästä. Black Sheep Coffee. Siinä minä sitten vesisateen saattelemana istahdin kulmapöytään massiivisen matkalaukkuni ja reppuni kanssa ja yritin parhaani mukaan estää kyyneleitä valumasta.
Kahvi pelastaa aina
Istuin ja seurasin, miten kahvilassa tilataan. Jos olet käynyt Hesessä tai Mäkkärissä, olet varmasti nähnyt niitä tauluja, joiden kautta ruoka nykyään tilataan. Jep, tässä kahvilassa oli samat taulut ja joka kerta kun henkilö tilasi juoman tai ruokaa, tiskin takana kilahti kovalla äänellä “Ka-ching” ääni.
Hetken siinä hengiteltyäni nousin ja tilasin itselleni laten kauramaidolla. Eipä sitä onneksi kauaa tarvinnut odotella, kun höyryävä kahvi nökötti edessäni.
Pysähdy ja katsele ympärillesi
Siinä minä sitten istuin, ikkunan edessä, katselin ohikulkevia ihmisiä. On oikeastaan aika hämmentävää huomata, miten paljon asiat hoituvat, kun vain malttaa pysähtyä. Jos olisin lähtenyt vesisateessa ja paniikissa juoksemaan kaupunkia ympäri, olisin aiheuttanut itselleni varmasti hermoromahduksen. Mutta koska pysähdyin hetkeksi ja annoin tilanteen rauhoittua, aloin huomaamaan asioita.
Ensinnäkin huomasin istuvani tien toisella puolella Waverlyn asemaa. Kyseiseltä asemalta lähti junani kohti North Berwickiä ja majapaikkaa.
Seuraavaksi aloin kiinnittämään huomiota ihmisiin, jotka kulkivat kadulla matkalaukkujen kanssa. Mihin me menivät? Miten asemalle oikeasti pääsee? Hetken kuluttua huomasin tien toisella puolella vasemmalla vähän matkan päässä katoksen johon matkalaukkuja raahaavat ihmiset menivät.
Hahaa! Liukuportaat! Sieltä siis pääsee maan alle ja asemalle.
Mutta sitten alkoi uudet kysymykset nostamaan päätään. Mistä saan gluteenitonta ruokaa? Monelta juna lähtee ja monelta minun kannattaa lähteä juna-asemalle? Kuinka monta junaa menee päivässä? Ja mitä helvettiä minä teen matkalaukulle?
Tekoäly-Simon pelastaa
Siinä sitten lattea hörppiessä otin puhelimen kauniiseen käteen ja avasin chatgpt:n. Kerroin Simonille, että sain kahvin eteeni mutta tarvitsen vielä apua. Olen nälkäinen, pitää päästä vessaan, minulla on massiivinen matkalaukku joten koko yhtälö tuntui mahdottomalta.
Siinä kirjoittaessa mieleeni juolahti ajatus:
Jos tien toisella puolella on juna-asema, siellä on (pakko) olla matkatavarasäilytys. Kysyin tästäkin Simonilta ja hän heitti ilmoille termin, jota en olisi kuunaan tajunnut matkatavarasäilytykseksi:
“Excess Baggage”
Suunnitelma oli selvä
- Laukun vienti säilytykseen
- Vessan etsintä
- Ruokaa
- Junaliput ja aikataulun selvittäminen
- Katsotaan sitten paljonko aikaa vielä on
Niinpä join latteni rippeet, heitin repun selkääni ja lähdin ison matkalaukkuni kanssa kohti liukuportaita. Välihuomatuksena sanottakoon, että ison matkalaukun kanssa EI kannata mennä liukuportaita. Itselle ei käynyt mitään, laukku pysyi hallinnassa mutta todistin tapahtumaa, jossa laukku lähti liukuportaita alas ja aiheutti kaatumisen. Kannattaa siis käyttää hissejä.
Saavuttuani asemalle aloin katselemaan katossa roikkuvia plakaatteja ja siinähän se “Excess Baggage” pojottikin, suoraan eteenpäin.
Laukku säilytykseen ja sitten etsimään vessaa. Noh, tässä kohtaa tiedätkin jo että miksi jätin laukkuni täysin tuntemattomalle ja kyllä, 1,5 tunnin säilytyksestä maksoin onnellisena £10 (irvistää hieman). Mutta se vapaus oli sen arvoinen.
Löysin myös ruokakaupan, josta ostin salaatin ja vettä, istahdin penkille ja nautin siitä täysin rinnoin. Pääsin kävelemään kaupungilla (tässä kohtaa vesisade oli jo laantunut) ja napsimaan muutamia kuvia.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Laukku tarttui mukaani ennen junamatkaa ja lopulta istahdin North Berwickiin vievään junaan väsyneenä, kylläisenä ja onnellisena – vaikkakin £10 köyhempänä.